Carl Tigerstedt ja huoli ravinnon riittävyydestä sata vuotta sitten

0

Maaliskuussa 1917 Helsingin Sanomissa oli ilmoituksia Tieteellisten Seurain talon esitelmätilaisuudesta ”Ihmisen ravinnontarve ja kallis aika”. Aiheesta tulisi luennoimaan dosentti Carl Tigerstedt Helsingin yliopistosta. Seuraavien vuosien aikana Carl Tigerstedt vaikutti keskeisesti kansanravitsemuksen ja ruokapalvelujen kehittämiseen Suomessa. Tigerstedt oli tiiviissä yhteistyössä myös kotitalousalan edustajien kanssa, ja hänen merkityksensä alan kehittymiselle oli suuri.

Carl Tigerstedt (1882–1930) oli fysiologi, lääketieteen ja kirurgian tohtori. Isänsä, fysiologian professori Robert Tigerstedtin innoittamana hän päätyi sittemmin tutkimaan väestön ruoankäyttöä. Erityisen kiinnostunut Carl Tigerstedt oli sosioekonomisten tekijöiden, kuten ammatin ja varallisuuden, yhteydestä ruoankäyttöön.

Ensimmäinen maailmansota (1914–1918) vei Carl Tigerstedtin tutkimustoiminnan käytännönläheisiin ravitsemuksellisiin kysymyksiin. Julkaisuissaan Tigerstedt tarkasteli esimerkiksi ruoka-aineiden ravintosisältöä suhteessa niiden hintaan. Eräässä artikkelissaan vuodelta 1917 hän pohti hintojen nousun merkitystä perheiden taloudelle seuraavasti: ”Ei riitä, että valitsemme ostoksemme niiden hinnan mukaan kilolta tai litralta, meidän täytyy ennen kaikkea voida verrata toisiinsa ruokatavaroiden keskinäistä ravintoarvoa. Meidän täytyy, ostamme sitten halvalla tai kalliilla, tietää, mitä ostamme, s.o. mikä arvo ostettavalla tavaralla on meidän ruumiimme taloudessa.” Ravintoarvolla Tigerstedt tarkoitti ruoan tuottamaa energiaa sekä proteiinin ja rasvan määrää.

Kun sota katkaisi suomalaisille tärkeimmät viljareitit etenkin Venäjältä, kauppaa oli säännösteltävä. Syyskesällä 1917 elintarviketilanne oli erityisen uhkaava, ja tuolloin käynnistettiin valtiojohtoinen neuvonta elintarvikepulan helpottamiseksi. Carl Tigerstedt nimitettiin neuvontavastuun kantaneen Valtion kotitaloustoimikunnan (1917–1923) ravintofysiologiksi. Elintarvikeviranomaisille toimikunta antoi lausuntoja esimerkiksi aiemmin vähäisessä määrin käytetyistä raaka-aineista – silloisista ”uuselintarvikkeista” – ja niiden käyttötavoista.

Nälkäleivän ravintoarvo

Carl Tigerstedtin sodanaikaiset tutkimukset käsittelivät luonnon raaka-aineiden soveltuvuutta ravinnoksi. Erityinen tarve oli viljaa korvaaville raaka-aineille. Tigerstedt tutki muun muassa jäkälää, pettua, olkia ja selluloosaa. Jäkälän käyttökelpoisuuteen elintarvikeviranomaiset olivat asettaneet suuria odotuksia: väestöä oli kehotettu jäkälän keruuseen, ja sen käytön lisäämiseksi oli perustettu jäkäläleipomoita. Jäkälän käytön edistäminen kuitenkin lopetettiin, kun Carl Tigerstedt joulukuussa 1917 esitteli Helsingin yliopiston fysiologian laitoksen tutkimustulokset. Niiden mukaan ihmiselimistö ei kykene käyttämään poronjäkälää hyväkseen. Jäkäläjauhon lisäämisestä leipätaikinaan ei siten ollut ravitsemuksellista hyötyä. Täysin turhaa jäkälän keruutyö ei Tigerstedtin mielestä kuitenkaan ollut; jäkälä sopi karjan rehuksi, ja siten arvokasta viljaa säästyi ihmisravinnoksi.

Tigerstedtin mielestä viljan korvikkeiden oli täytettävä kaksi ehtoa: raaka-ainetta on oltava riittävästi saatavilla, ja sitä on kyettävä nauttimaan niin paljon, että huomattava osa energiantarpeesta tulee tyydytetyksi. Parhaimmaksi osoittautui pettu. Ihmiselimistö näytti pystyvän hyödyntämään pettua siinä määrin, että 100 grammaa pettujauhoa vastaa 45 grammaa ruisjauhoja. Petun etuna oli myös hyvä saatavuus, mutta haittapuolena sen voimakas ominaismaku. Petun pitkäaikaisvaikutuksia ei tiedetty, joten sen käyttöä Tigerstedt ei suositellut, mikäli muuta ravintoa oli saatavilla.

Säännöstelyn arvostelua, laitosruokailun ohjeistusta

Saattaa olla, että Carl Tigerstedtin voimakas yhteiskunnallinen vastuuntunto osaltaan vaikutti siihen, että hän monin tavoin paneutui elintarvikepulan seurauksiin. Hän arvioi säännöstelytoimien merkitystä ja kritisoi monia säännöstelymääräyksien yksityiskohtia ja viranomaistoimia. Tigerstedtiä huolestutti etenkin kaupunkilaisten tilanne. Hänen laskelmiensa mukaan esimerkiksi helsinkiläiset saivat säännöstelyn alaisista elintarvikkeista pahimman elintarvikepulan aikaan keskimäärin noin 680 kcal päivässä. Se vastasi neljäsosaa kevyttä työtä tekevän miehen energiantarpeesta. Ruokavalion täydentämiseen säännöstelemättömillä elintarvikkeilla, kuten kalalla ja kasviksilla, ei kaikilla ollut taloudellisia edellytyksiä. Tigerstedt vetosikin valtiovaltaan, että se tekisi kaiken voitavansa elintarvikehintojen nousun estämiseksi.

Carl Tigerstedt otti kantaa myös lääkäreiden puutteellisiin mahdollisuuksiin huomioida potilaiden ruokavaliohoidolliset erityistarpeet. Lääkäreillä ei ollut yhtenäisiä ohjeita lisäannoksiin oikeuttavista sairauksista, ruoka-annosten määristä eikä ruokavaliohoidon kestosta. Lisäksi, lopullisen päätöksen sairasannoksista tekivät paikalliset elintarvikelautakunnat, joissa lääketieteellinen asiantuntemus puuttui usein täysin.

Elintarvikepula ulottui kaikille yhteiskunnan toimialueille. Se vaikeutti sotaan varautumattoman sairaalalaitoksen toimintaa siitäkin huolimatta, että sairaalat olivat etusijalla elintarvikkeiden saannissa. Potilaiden ruoankäyttöä oli rajoitettava ja potilasruokailuun laadittuja ohjeita muutettava. Uusien ohjeiden suunnitteluun lääkintöhallitus kutsui asiantuntijaryhmän, jossa ravintofysiologian asiantuntemusta edusti Carl Tigerstedt.

Sekä Robert että Carl Tigerstedtin asiantuntemusta tarvittiin myös keväällä 1918 eri puolilla Suomea sijainneilla vankileireillä. Kuolleisuus leireillä oli suurta, pääosin elintarvikepulan vuoksi. Tigerstedtit tekivät esityksiä vankien ruokahuollon järjestämisestä ja kiinnittivät huomiota vankileirien ravinnon koostumuksen lisäksi moniin käytännön kysymyksiin, kuten ruokailun järjestämiseen, ruoanvalmistukseen ja vankien mahdollisuuteen saada omaisten toimittamaa ruokaa.

Tigerstedtit toimivat aktiivisesti parantaakseen väestön ravitsemustilaa kehittämällä myös esimerkiksi armeijan ja kunnalliskotien ruokahuoltoa. Vuodet 1921–1930 Helsingin kaupungin keskuskeittiön johtajana toiminut Carl Tigerstedt laski keittolassa tarjottavien ruokien energiasisällön, ja lääkärintodistusta vastaan sai ”dieettiruokia”. Keskuskeittolasta käytettiin johtajansa mukaan nimeä ”Kallen kuppila”.

Helsingin yliopiston fysiologisen laitoksen koehenkilöt ”jäkäläleipäaterialla”. Pöydän päässä on tutkimuksen johtaja, tohtori Carl Tigerstedt. Kuvalähde: Suomen Kuvalehti 1: 9, 1918 (5.1.1918).

Työura päättyy ennenaikaisesti

Carl Tigerstedt oli isänsä tavoin kiinnostunut monista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Heidän molempien erityisansiona on tieteellisen tiedon ja tutkimustyön yhdistäminen kansanterveyden edistämiseen. Heidän työnsä pohjalta syntyneen tutkimusperinteen ansiosta Suomen kansan ravitsemuksesta on tietoa jo yli sadan vuoden ajalta. Tigerstedtien työ muodosti perustan myös ruokapalvelujen kehittämiselle.

Kansan valistamiseen Carl Tigerstedt osallistui monilla muillakin tavoin. Hänellä oli keskeinen asema järjestettäessä esimerkiksi Suomen ensimmäisiä ruoka-aiheisia messuja, ”Ravinto- ja nautintoainemessut”, syksyllä 1926. Hän on myös ensimmäisen suomalaisen ravinto-opin oppikirjan, Ruokatalous I – Ravinto-oppi (1927), kirjoittajia. Vuodesta 1920 lähtien Carl Tigerstedt seurasi isäänsä fysiologian professorin virassa vuonna 1930 tapahtuneeseen varhaiseen kuolemaansa saakka.

Kaija Rautavirta
ETT, yliopistonlehtori

Jaa somessa.

Jätä vastaus