Palautetaan peruna nuorten lautasille

0

Perunan kulutus on vähentynyt. Keskivertosuomalainen syö vuodessa enää noin 50 kiloa perunaa, joka on vain kolmannes 50-luvun kulutuksesta. Peruna-ala on erityisen huolestunut siitä, että nuorille peruna ei enää maistu, vaan pasta ja riisi ovat syrjäyttäneet perunan aterian osana.

Maa- ja kotitalousnaiset ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu haluavat nostaa lähiperunan arvostusta. Pure peruna -hankkeessa perunaviestiä viedään keittiön kautta – kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret ammattikeittiöosaajat. Infotapahtumia järjestetään myös nuorille kuluttajille.

Hankkeen tavoitteena on kertoa perunan monipuolisuudesta, ekologisuudesta ja terveellisyydestä. Peruna on kuitenkin paljon muutakin kuin lihakastikkeen lisuke – se sopii raaka-aineeksi kevyisiin kasvisruokiin, suolaisiin ja makeisiin leivonnaisiin ja vaikkapa välipalatuotteisiin.

Lähellä tuotetun perunan ympäristövaikutukset, vesi- ja hiilijalanjälki, ovat huomattavasti pienemmät verrattuna riisiin ja pastaan. Esimerkiksi riisin vesijalanjälki on yli kahdeksankertainen ja hiilijalanjälki yli kuusinkertainen perunaan verrattuna.

Perunan terveellisyydestä liikkuu paljon väärää tietoa – moni pitää sitä lihottavana, luultavasti viime vuosien vähähiilihydraattisen ruokavaliotrendin takia. Keitetyn perunan energiasisältö on kuitenkin pienempi (76 kcal / 100 g) kuin muissa tärkkelyspitoisissa lisukkeissa, kuten pastassa (99 kcal) ja riisissä (137 kcal). Perunasta saa myös hyvin C-vitamiinia ja foolihappoa, josta suomalaisilla on puutetta.

Tiesitkö?
Jos neljä miljoonaa suomalaista söisi kerran viikossa yhden 140 gramman peruna-aterian lisää, kasvaisi perunan kulutus 30 miljoonaa kiloa.

Peruna innosti Jyväskylässä

Jyväskylän ammattiopiston Viitaniemen toimipiste vietti peruna-aiheista teemapäivää helmikuussa 2017. Maa- ja kotitalousnaisten elintarvike- ja yritysasiantuntija Mirja Pummilla ja järjestössä vapaaehtoisena toimiva, eläkkeellä oleva leipuri ja opettaja Marja-Leena Pitkäjärvi toivat koululle aimo annoksen perunatietoutta.

Koulussa järjestettiin luento sekä infopisteitä, joissa oppilaat saivat käydä tutustumassa omaan tahtiinsa. Lisäksi tarjolla oli maistiaisia ja reseptejä. Tapahtumassa kävi kuhina ja muutaman tunnin aikana perunaan kävi tutustumassa noin 500 opiskelijaa.

Ammattiopiston kokkiopiskelijat olivat tutustuneet perunaan ennakkotehtävien avulla ja osallistuivat päivän valmisteluihin. He olivat testanneet, valmistaneet ja laittaneet esille Haaga-Heliassa kehitettyjä perunaruokia maistiaisiksi. Tarjolla oli mm. salaattia, kakkua, herne-perunapihvejä ja perunapehmistä.

”Opiskelijat antoivat palautetta, että eivät olisi ikinä uskoneet, että perunasta voi valmistaa näin monipuolisia ja maistuvia ruokia”, Mirja Pummila kertoo.

Kokkiopiskelijat olivat valmistelleet infopisteiden sisällöt etukäteen lähetettyjen ohjeiden mukaan. Pisteillä esiteltiin mm. perunan oikeaoppista säilytystä, perunan värikoodeja ja erilaisia perunalajikkeita.

”Teemapäivään kannatti lähteä mukaan. Opiskelijat innostuivat kovasti”, sanoo opettaja Vesa Muhonen Viitaniemen toimipisteestä.

Pure peruna!

Pure peruna -hankkeessa järjestetään koulutuksia ammattikeittiöosaajille ja infotapahtumia nuorille kuluttajille. Hanketta toteuttavat Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Maa- ja kotitalousnaiset maa- ja metsätalousministeriön rahoittamana.

Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntijat järjestävät vuoden 2017 aikana 15 koulutustilaisuutta yhteistyössä oppilaitosten kanssa sekä 20 nuorille suunnattua infotilaisuutta ympäri Suomea. Tilaisuuksissa tuodaan esiin perunan ravitsemuksellisia ja ekologisia etuja, uusia perunaherkkuja ja innostetaan nuoria perunan käyttöön.

Haaga-Helia on järjestänyt koulutuksia nuorille ammattikeittiötoimijoille ja -opiskelijoille. Seuraava koulutus järjestetään 21.9.2017, ja sinne ovat tervetulleet myös muut aiheesta kiinnostuneet. Ilmoittautumiset: eeva.pajakkala@haaga-helia.fi

www.maajakotitalousnaiset.fi/pureperuna
#pureperuna

Muhosesta on mukava saada koululle tämänkaltaisia teemapäiviä, joihin valmistelu ja osallistuminen saadaan nivottua muuhun opetukseen. Myös peruna aiheena koetaan tärkeäksi:

”Nuorten syöjien keskuudessa perunaa voisi tuoda enemmän esille, sillä he haluavat usein pastaa tai riisiä”, Muhonen toteaa.

Myös Pummila on teemapäivässä ja hankkeen muissa tilaisuuksissa huomannut, että erityisesti pojilla on usein hieman kielteinen ennakkoasenne perunaa kohtaan.

”Kun nuoret uskalsivat maistaa uusia perunatuotteita, ilmeet ja huudahdukset kertoivat myönteisestä asenteen muutoksesta. Useat kokosivat reseptikortteja myös ystävilleen vietäväksi. Yksi poika kehui yllättävänsä tyttöystävän uudella perunaherkulla”, Pummila iloitsee.

Teksti: Silja Varjonen
Kuva: Laura Riihelä

 

 

 

 

 

Frozen potato

Haaga-Helian keittiömestariopiskelijat ovat kehittäneet hankkeessa uusia käyttötapoja perunalle. Joko olet kokeillut perunapehmistä eli frozen perunaa?

4 annosta
350 g jauhoista perunaa (kuorittuna)
400 g turkkilaista jugurttia
0,75 dl sokeria

1. Kuori perunat. Keitä tai höyrytä ne kypsäksi.
2. Soseuta kypsät perunat siivilän läpi painamalla tai sähkövatkaimella ja anna jäähtyä.
3. Lisää sokeri ja jugurtti perunasoseen joukkoon. Soseuta massa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
4. Siirrä massa laakeaan astiaan ja anna sen jähmettyä pakastimessa noin tunti välillä sekoittaen.
5. Tarjoile jähmettyneenä pehmiksen tapaan marjojen ja raastetun sitruunankuoren kera.

Lisää ruokaohjeita löytyy sivuilta:
www.maajakotitalousnaiset.fi/pureperuna

Jaa somessa.

Jätä vastaus