Arki haltuun

0

KM Sanna Sekki väitteli 16.6.2018 Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta: ”Arki perhetyön kohteena. Tutkimus uuden työtavan kokeilusta Arki haltuun –hankkeessa”. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Hanna Toiviainen Tampereen yliopistosta. Väitös kuuluu kotitaloustieteen alaan.

Lectio Precursoria

Tämä kotitaloustieteen alaan kuuluva väitöstutkimukseni sisältää monitieteisen tutkimusasetelman ja samalla uudenlaisen avauksen kotitaloustieteen ja sosiaalityön tietoperustan vuorovaikutukselle perheiden kodin arkeen suuntautuvassa tutkimuksessa. Tutkimukseni kohteena on sosiaalityön perhetyöhön suunniteltu uusi väline, sekvenssikartta, ja sen käyttö perheiden arjen hallinnan tukemiseksi perhetyön keskeisessä toimintaympäristössä, joka on kotikäynti. Tutkimuksessa on esillä kaksi näkökulmaa: perheiden arkinen toiminta ja sen muuttamisen mahdollisuudet sekä perhetyöntekijöiden työskentely uuden välineen kanssa ja siihen liittyvä perhetyön kehittäminen.

Arjen hallinta on yksi kotitaloustieteen sekä tämän tutkimuksen keskeisiä käsitteitä. Tavoite arjen hallinnasta ja yksilöiden ja perheiden hyvinvoinnista yhdistää tutkimuskohteen molempia tieteenaloja.

Meillä kaikilla on omakohtainen kokemus arjesta; mitä arki on tai mitä rajautuu sen ulkopuolelle. Arkielämää käsitellään laajasti erilaisissa elämäntaito-oppaissa sekä tutkimuskirjallisuudessa. Esimerkiksi toimittaja Anna Perho (2013) lähestyy teoksessaan ’Superarkea’ arkea seuraavalla tavalla: ”Liesituulettimessani on rasvan kellastama lappu, jossa lukee: arki on parasta. Useimmiten se on mielestäni totta. Tänäänkin tiedostan jollakin merkillisellä tavalla, että jauhelihakeitto, vessaharjaa imeskelevä koira, puolison kanssa orastava kina kattoremontista sekä hieltä tuoksahtava lapsi, joka heittää takkinsa vapautuneesti eteisen lattialle, tekevät tästä tiistaista ehkä elämäni ihanimman päivän.” (Perho, 2013.) Perhon elämänmakuisesta kuvauksesta välittyy arjen tavanomaisuus, ajoittainen kiire ja stressi, mutta samaan aikaan kokemuksen ainutkertaisuus.

Tutkimuskäsitteenä arki vaatii pysähtymistä ja pohdintaa juuri sen tuttuuden ja jokapäiväisyyden vuoksi. Arjen tutkimuksen edelläkävijä, sosiologi Minna Salmi (1991) on tunnistanut tutkimuskirjallisuudesta neljä tapaa määritellä arkielämää. Arkielämä voidaan määritellä jonkin vastakäsitteen avulla, esimerkiksi juhla nähdään arjen vastakohtana. Arkielämä voidaan tulkita sosiologisesti elämän uusintamisen alueeksi. Kolmanneksi arkielämää voidaan tarkastella arjessa toistuvien rutiinien näkökulmasta. Sekä lisäksi arkea on pyritty hahmottamaan holistisesta näkökulmasta, jolloin arkielämän yksittäiset tehtävät muodostavat ihmisten toiminnan kokonaisuuden, josta käsin tehtäviä tarkastellaan. (Salmi, 1991.)

Kotitaloustieteellisen tutkimuksen yhtenä keskeisenä pyrkimyksenä on ollut holistisuuden tavoittaminen perheiden arkea koskevan tiedon tuottamisessa. Sen sijaan että arkisen toiminnan osatekijät pilkottaisiin erillisiksi kodin tehtäviksi, arkitoiminnan osa-alueiden yhtäaikaisuus ja moninaisuus on otettu tarkastelun lähtökohdaksi. Salmen tutkimuksissa puolestaan korostetaan arjen kokonaisuutta prosessina, jota ihmiset jatkuvasti itse muovaavat arkea eläessään. Salmi (1991) pohtiikin, voidaanko arkielämä tulkita tutkimuksen metodologiseksi lähestymistavaksi, jolloin arkielämä ei olisi kehys sille, mitä ihmiset tekevät, vaan arkielämän ehtojen, resurssien, tapojen tai yhteiskunnallisten rakenteiden muuttaminen eletyksi elämäksi tuottaisi erilaisia arkielämän muotoja. Tällöin tutkimus käynnistyisi arjesta eli sieltä, missä ihmiset ovat ja arki hahmottuisi käytäntö- ja toimintalähtöisenä prosessina.

(Salmi, 1991, 241, 246.) Näin on metodologisesti menetelty lapsiperheiden arkea käsittelevässä Pirjo Korvelan kotitaloustieteen tutkimuksessa (ks. Korvela, 2003). Tutkimus toimi virikkeenä Väestöliiton Arki haltuun –hankkeelle, jonka yhteydessä oma tutkimukseni on toteutettu.

Korvelan tutkimuksessa kehitettiin tutkimusmenetelmä kodin arjen tutkimiseen käytäntö- ja toimintalähtöisenä prosessina. Tutkimuksessa käytetty menetelmä johti jäsentämään lapsiperheiden arkea ajallisesti toisiaan seuraavien vaiheiden mukaan. Tätä jäsennystä alettiin tutkimuksessa kutsua arjen sekvenssirakenteeksi, joka muodosti perheen päivärytmin ja toimintaprosessin perusrakenteen. (ks. Korvela, 2003.) Ymmärrystä arkipäivän sekvenssirakenteesta hyödynnettiin Väestöliiton hankeideassa lastenhoidon osastopäällikkönä toimineen Mona Jonssonin aloitteesta ja sen pohjalta ryhdyttiin kehittämään ja kokeilemaan käytännön työvälinettä perheiden arjen tukemiseen. Kehitystyössä uusi väline nimettiin sekvenssikartaksi, jonka käytännön kokeilu tapahtui sosiaalityön perhetyössä. (Jonsson, 2006; Fågel, ym., 2011.) Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty kyseisestä kokeilusta, jossa käytetään sekvenssikarttaa perhetyön välineenä asiakkaan kotona tapahtuvassa tukitoiminnassa.

Arki haltuun –hankkeessa työskenneltiin kolmenkymmenen perheen kanssa, joista valitsin tutkimukseeni seitsemän perheen aineiston. Perheillä oli asiakkuus sosiaalitoimen ja osalla myös sen lastensuojelun kanssa. Hankkeessa työskenneltiin perheiden kanssa, joiden arkea luonnehdittiin ajelehtivaksi. Ajelehtivaa arkea voi kuvata esimerkiksi siten, että perheiltä puuttuvat arkea kannattelevat rutiinit tai kodin arkea eivät rytmitä kodin ulkopuolelta tulevat aikataulut (ks. esim. Sekki & Korvela, 2014).

Aineisto piti sisällään kunkin perheen koko työskentelyprosessin aloitusneuvottelusta seurantakäynteihin. Se tarjosi mahdollisuuden tarkastella perheiden arkea yhtäjaksoisena prosessina 6-12 kuukauden ajanjaksolta. Tutkijana minulla ei ollut pääsyä kotikäynneille, vaan olen käyttänyt tutkimuksessani perhetyöntekijöiden tallentamaa ja tuottamaa aineistoa. Aineisto sisältää äänitallenteita kotikäyntien työskentelystä sekä kotikäyntimuistiot, joihin on kiteytetty perhetyöntekijän näkökulmasta kotikäynnin keskeiset tapahtumat ja asiat. Perhetyöntekijöiden keskinäisten tiimipalaverien nauhoitettua aineistoa kuin myös työskentelyn yhteydessä perheille laadittuja sekvenssikarttoja on käytetty analyysini tukena.

Perhetyön kohteena olevan arjen lisäksi tutkimukseni edellytti myös sekvenssikartan käsitteellistämistä käytäntö- ja toimintalähtöisen prosessin näkökulmasta. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä käyttämäni toiminnan teoria ohjasi tarkastelemaan sekvenssikarttaa toiminnan kulttuurisen välittymisen näkökulmasta. Käytännön työskentelyssä sekvenssikartan käyttöönotto tarkoitti tutkimuksessa toiminnan uudenlaista välittymistä (esim. Miettinen, 2006) ja siten mahdollisuutta saada uutta tietoa perheiden avun tarpeesta, kodista toiminnan kohteena sekä uudenlaisesta työskentelystä perheiden kanssa.

Tutkimukselle asetettiin seuraavat tutkimuskysymykset:
(1) Millaista toimintaa perhetyössä syntyy, kun työskentelyssä käytetään uutta välinettä, joka on sekvenssikartta?
(2) Mitä arjen käytäntöjä valikoituu työskentelyn kohteeksi ja miten kohteiden kanssa työskennellään sekvenssikartan käyttöön perustuvan intervention yhteydessä?
(3) Miten perhetyön mahdollista uutta työskentelyprosessia voidaan edelleen käsitteellistää arjen hallinnan näkökulmasta?

Aineistoon tutustumisen ja ensimmäisten kokeilevien analyysien yhteydessä syntyi havainto, että kotikäynnin käytäntölähtöinen prosessi ja vuorovaikutuksessa rakentuva kohtaaminen eli asiakkuus edellyttivät toinen toisiaan ja olivat toisistaan riippuvaisia vaikkakin esiintyivät toisistaan ajoittain irrallisina tapahtumina. Näiden kahden eri osa-alueen ja tutkimuksessa usein erillään tarkasteltujen prosessien yhteen kietoutuminen ohjasi oman tutkimukseni analyyseja. Kotikäynnistä muodostui analyysille luonnollinen perusta, joka voitiin jakaa tilanteisten toiminta- ja vuorovaikutustapahtumien perusteella analyysiä varten pienempiin osiin, episodeiksi. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa kävin läpi aineiston kaikki episodit, joita ryhmittelin ja nimesin siten, että ryhmän määritteli toiminnallisuus. Esimerkiksi kotikäynneillä ruoanvalmistukseen, vaatehuoltoon ja kodin puhtaanapitoon liittyvä konkreettinen toiminta nimettiin ”kotitöiden tukemiseksi”, jolloin korostettiin inhimillisen välittäjän ja asiakassuhteen tuomaa yhdessä tekemisen tai neuvottelun ulottuvuutta konkreettisessa toimintatilanteessa.

Ensimmäisen analyysin jälkeen siirryin perhekohtaiseen analyysiin, jossa merkitykselliseksi tuli tunnistaa tapahtumia ja keskusteluja, jotka toistuivat kotikäynniltä toiseen kyseisen perheen työskentelyssä. Näillä usein toistuvilla kohteilla oli keskeinen osuus, kun analysoin perhekohtaisesti arjen hallintaa ja sen kannalta kriittisiä tekijöitä.

Kriittisiä tekijöitä olivat esimerkiksi kodin ruokahuolto, lasten koulunkäyntivaikeudet, perheen vuorovaikutusongelmat tai satunnaisuus kotitöissä. Perhekohtaisen analyysin toteuttaminen oli määrällisesti suuritöisin osa tutkimustani. Analyysin kolmas vaihe oli luonteeltaan johtopäätöksiä rakentava ja kohdistui arjen hallinnan käsitteellistämiseen.

Millaisia tuloksia edellä kuvattu analyysitapa tuotti?

Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä oli kohteena sekvenssikartta. Kartta osoittautui välineeksi, joka antoi mahdollisuuden hyödyntää asiakkaan omia tarpeita ja omaa tilannetta koskevaa asiantuntemusta ja räätälöidä työskentelyn kohteet asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Työtapana sekvenssikartan kanssa työskentely tuleekin erottaa valmiiksi strukturoiduista arjen jäsentämisen malleista, vaikka materiaalisessa muodossa oleva kartta saattaisi ohjata helposti kaavamaiseen ajatteluun arjen rytmittymisestä. Lukujärjestysmäinen ulkoasu ei kuitenkaan johtanut siihen, että perheen arkea olisi rakennettu aina samalla tavalla, vaikka siihen sisältyivät tietyt perustoiminnot lasten ja koko perheen hyvinvoinnin näkökulmasta. Kulttuurisena artefaktina sekvenssikartta sai toiminnassa materiaalis-sosiaalisen olemuksen. Tällä tarkoitan sitä, että sekvenssikartan materiaalisesta muodosta huolimatta, esimerkiksi laminoitu paperi, kartta esineellistyi työvälineeksi vasta asiakkaan ja perhetyöntekijän vuorovaikutuksessa. Se antoi mahdollisuuden hyödyntää perheen omaa tilannetta koskevaa asiantuntemusta, jolloin voitiin tuottaa uudenlaista ymmärrystä perhetyön kohteesta kyseisessä perheessä. Työskentelyn lähtökohtana eivät siten toimineet institutionaaliset palvelut ja niiden sisältämät tulkinnat perheen tilanteesta, vaan sekvenssikartan käytön yhteydessä rakennettu tieto. Teoreettisesta näkökulmasta tämä uusi tieto ja ymmärrys perheestä toimi kotikäyntien toiminnan välittäjänä eli työskentelyssä hyödynnettiin kartan avulla muodostettua tietoa. Tutkimus nostaa myös esille perhetyöntekijän tärkeän roolin työskentelyssä esimerkiksi sekvenssikarttaan liittyvien merkitysten avaamisessa, välittämisessä ja pohtimisessa perheen kanssa.

Toinen tutkimuskysymys edellytti analyysia kotona tapahtuvan arkisen toiminnan kohteista ja suuntasi siihen, miten sekvenssikartta suhteutuu arjen moninaisiin käytäntöihin. Analyysin toisen vaiheen tuloksissa sekvenssikartta osoittautui tärkeäksi välineeksi myös arjen rutiineihin liittyvän prosessin näkyväksi tekemisessä. Perheiden toimintatavat tunnistettiin luontevasti kartan äärellä. Tutkimus tuo rutiineihin liittyen esille näkökulman, jossa arjen ajelehtivuus ei välttämättä tarkoita rutiinien puutetta. Tunnistin perheiden arjesta rutiininomaisia toimintatapoja, jotka veivät aikaa kodinhoidolta ja vanhemmuuteen liittyviltä velvollisuuksilta. Rutiineilla ilmeni kaksi merkitystä perheiden arjessa: ne ovat välttämättömiä, kun ne tukevat ja edistävät arjen tehtävistä suoriutumista, mutta ne voivat olla vaikutukseltaan myös päinvastaisia kun ne ohjaavat kohteisiin, jotka synnyttävät ristiriitoja arjen hallinnan kanssa. Työskentelyssä keskeiseksi näkökulmaksi muodostui eri tavalla toimivien rutiinien hallinta.

Tutkimus antaa viitteitä siitä, että sekvenssikarttatyöskentely vastaa hyvin asiakkaiden osallisuuden ja toimijuuden tukemiseen liittyvään keskusteluun sekä vaatimukseen työskentelyn asiakaslähtöisyydestä. Nämä edellä mainitut tekijät ovat olleet viime aikoina esillä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen yhteydessä. (ks. esim. Toikko, 2014.) Lisäksi sekvenssikarttatyöskentely ohjaisi nykyisiä käytäntöjä perheiden tukemisessa kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Perheen kotona eri toimijoiden erillisten tehtävien suorittamiseen perustuva työskentely aiheuttaa sen, että kokonaiskuva perheen tilanteesta jää helposti epäselväksi työskentelyn eri osapuolille. Sekvenssikartan avulla voitiin tunnistaa erilaisia ongelmakohtia perhearjessa. Perhe sai tarpeisiinsa räätälöityä tukea ja apua esimerkiksi kodin puhtaanapidossa, vanhemmuudessa tai lasten koulunkäynnin tukemisessa. Kodin arkisissa tehtävissä avustaminen kuului oleellisena osana työskentelyyn.

Vastauksenani kolmanteen kysymykseen olen pyrkinyt kokoamaan edellisten analyysien tuloksia tarkastelemalla arjen hallintaa lähikehityksen vyöhykkeen käsitteistön avulla kehitysprosessina. Käsitteistö on keskeinen toiminnan teoriassa ihmisen potentiaalisten kykyjen esiin kutsumisessa ja tutkimisessa. (ks. lisää Vygotski, 1982; Edwards & D’Arcy, 2004; Engeström, 1995.) Edelliset analyysivaiheet osoittivat sekvenssikartan merkityksen erilaisten arjen hallinnan uudelleen välittymisen prosessien rakentumisessa. Näissä toimintaa uudelleen välittävissä prosesseissa oli oleellista asiakkaan osallistumisessa syntyvä kokemus. Arjen hallinnan tarkastelu kehitysprosessina toi esille yhden tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia: työntekijän ja asiakkaan vuorovaikutuksessa tapahtuva kohtaaminen ei ollut riittävä interventio kehitysprosessin käynnistymiselle, vaan työskentelyssä oli tärkeä synnyttää asiakkaan omaan toimijuuteen liittyviä kokemuksia, jotka motivoivat perhettä käytäntöjen muutosprosessissa. Nimesin nämä prosessit tästä syystä osallistumisen prosesseiksi. Näitä tarkastelen tutkimukseni tuloksissa yksityiskohtaisemmin.

Perheiden kuvauksissa kokemuksistaan asiakkaana hankkeen työskentelyssä välittyy positiivisuus ja tyytyväisyys työtapaa kohtaan. Hankkeen työskentelyn avulla perheiden arkeen luotiin uusia toimintoja tai unohtuneet toimintatavat herätettiin eloon. Seuraavassa katkelmassa tutkimusperheen äiti kertoo kokemuksistaan hankkeen työskentelystä:

”Mulle se on ainakin ollut viikon kohokohta, kun Arki Haltuun tulee. On kiva, että on pystynyt juttelemaan. Ja yhessä tehä jotain, niin tuntuu, että on saanut jotain aikaiseksi. Ja sit se sekvenssikartta, niin siitä on ollut mulle hyötyä. Joskus iskee kauhee ahdistus, että mitäs huomenna tapahtuu, niin sit kattoo siitä, niin pystyy suunnittelemaan vähän eteenpäin. Kun aikaisemmin mä elin niinku päivä kerrallaan tai tunti kerrallaan. Nyt pystyy vähän paremmin sitten.”(16. kotikäynti)

Perheiden tukeminen on tiedotusvälineissä toistuvasti esillä. Tänä keväänä on keskusteltu esimerkiksi lastensuojelun työntekijöiden pitkään jatkuneesta kuormituksesta. Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja sai vuoden 2017 lopulla tehtäväkseen selvittää tilannetta osana Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa. Kananojan selvitystyön ensimmäisestä vaiheesta on jo annettu tietoja julkisuuteen. Hänen mukaansa (2018) perheille suunnattavaa varhaista tukea on laajennettava tuntuvasti lisäämällä perhetyötä ja kotipalvelua, jolloin voitaisiin vähentää korjaavien palveluiden tarvetta. Kananoja nostaa esille myös arjen askareisiin annettavan tuen merkityksen perheiden tukemisessa ja muistuttaa, että koulutusta tarjoavien oppilaitosten ei ole syytä väheksyä sen merkitystä. (Kananoja, 2018.) Katson, että väitöstutkimukseni edesauttaa kyseisen muutosohjelman sisältämien kodin arjen askareiden merkityksen ymmärtämistä samoin kuin tutkimus tarjoaa konkreettisia ideoita ja keinoja perheiden tukemiselle niin hyvinvointipoliittisessa kuin käytännöllisessä toimintaympäristössä.

Lähteet:
Sanna Sekin Lectio Precursoria 16.6.2018
Sekki, S. (2018). Arki perhetyön kohteena. Tutkimus uuden työtavan kokeilusta Arki haltuun –hankkeessa. Kasvatustieteellisiä tutkimuksia 29. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Teksti: Sanna Sekki
Kuva: Minna Autio

Jaa somessa.

Jätä vastaus