Elämää parakkikylässä

0

Olen viettänyt nyt liki kaksi vuotta opettamassa kotitaloutta parakissa. Koska minulta on moni kysynyt, miten kotsan opetus onnistuu parakissa, päätin kertoa muutamia kokemuksia.

Alkutilanne oli se, mikä valitettavan monella meillä taitaa olla; koulun sisäilmassa on jotain ongelmaa. Meillä ei koskaan myönnetty sitä, vaan todettiin vain että pääkoulu hävitetään ja rakennetaan uusi.

Muuton lähestyessä oli pakko, ja hyvä niin, käydä läpi mitä kaikkea on kotsaluokan kaappeihin kerääntynyt. Itse olen nuuka ja sehän näkyi varastoja peratessa. Mutta tallella olivat myös edeltäjien tavarat; monisteet, kirjat, purkit ja purnukat. Astiat ovat kai puhdistettavissa, vaan  miten luopua hyvin kerätystä kirjastosta eli monien kustantajien kirjoista jota olimme käsikirjastoon hankkineet ja muusta tavarasta. Meillä ei ollut myöskään selvää kuvaa onko uuteen kouluun muutettaessa käytettävissä rahaa uuden astiaston/ tarvikkeiston hankintaan. Päädyimme työparini kanssa pakkaamaan varastoon Mehumaijat ja antiikkiset astiastot, ne olivat mielestämme puhdistettavissa ja uudelleen käytettävissä uudessa koulussa. Parakkeihin veimme vain todella tarpeelliset tavarat.

Itse parakeissa oloa jännitin ja paljon. Olihan tila vain murto-osa siitä mihin olin tottunut. Nopeasti kuitenkin oppilaat tottuivat ahtaisiin tiloihin ja olihan siinä mietittävä mitkä tarvikkeet tulisi olla työpisteissä ja mitä haetaan yhteisestä varastosta. Haastetta oli myös itselleni se, että jokainen keittöpiste oli sisustettu eritavon: jossakin oli yksi laatikosto jossakin neljä. Edellisessä keittiössä oli ollut helppo määritellä tavaroiden sijoittelu tyyliin: kartioraastin löytyy alimmasta laaatikosta… Nyt ei ollut enää sellaista kultaista sääntöä.  Kaikkia tavaroita ei tietenkään ollut käytettävissä. Oli aika hyvää opetusta kuinka soveltaa kun parasta välinettä ei ole käytössä! Totuimme pian tilanteeseen, että kaapin hylly saattoi romahtaa kesken oppitunnin tai kaapin ovi jäi kirjaimellisesti käteen.

Lämpötilan vaihtelut olivat suuria. Oma parakkini oli etelänpuoleisessa päädyssä ja syksyllä se oli kuin huonosti lämmitetty sauna. Jatkuva tuuletus ei tehnyt hyvää ja flunssaa sairastin enemmän kuin koskaan työurallani. Talvella taas lattiat olivat kylmät ja villasukat oli parasta pitää jaloissa.

Tuhoelämiä emme juurikaan saaneet vieraaksemme, vaikka olin etukäteen niitäkin pelännyt. Muutama jauhokoisa tavattiin, mutta isommilta elukoilta säästyttiin.

Erillistä käsienpesupistettä ei luokassa ollut vaan kädet pestiin työpisteissä. Haasteena oli myös suuret ikkunat suoraan välituntialueelle: tuplatuntien välissä ikkunan takana oli enemmän kuin kaksi nenää ikkunassa kiinni seuraamassa mitä luokassa tapahtuu. Jos paljon negatiivista niin jotain sentään hyvää; astiapesukoneiden määrä tuplaantui: entisen yhden sijasta oli kaksi konetta/luokka.

Isompia juhlia tms. ei vietetty mutta kaikki muu tehtiin suunnitelmien mukaan,  mutta vain pienimuotoisemmin. Etukäteen päätin, ettei vapun aikaan paisteta mitään rasvassa, mutta sekin kielto osoittautui turhaksi. Tiukoilla turvallisuusmääräyksillä ja kurilla kaikille saatiin munkit/rosetit/ tippaleivät.

Teknisiä ongelmia oli toki: alussa kukaan ei ollut tajunnut laitta lämminvesispoilereita käyttöön ja myöhemmin talvella todettiin että putket olivat huonosti eristetty eli putket olivat jäässä. Toisessa kotsaparakissa katto vuoti syysloman aikaan ja parakin vaihto vaikutti molempien luokkien toimintaan. Kehittelimme työparini kanssa opiskelua läheisessä kaupassa.  On ollut myös sähkökatkoksia ja nettiongelmia enemmän kuin normiolosuhteissa. Vielä tässä viime metreillä parakkini vesiputki halkesi kesken oppitunnin. Vesi suihkusi lattianrajasta aina kattoon asti. Ennen kuin pääsulku oli paikallistettu ja suljettu oli puoli parakkia vedenvallassa. Lisämausteena tunnille oli yhteensä yhdeksän miehen vierailu että asia saatiin korjatuksi.

Entisessä koulussa korjauksista vastasi koulun vahtimestari mutta parakit oli vuokralla ja aina kun jotain ilmeni täytyi ottaa yhteyttä parakkien omistajaan, joka sitten lähetti miehen paikalle asiaa
katsastamaan.

Pakastimet täytyi hajasijoittaa, koska liian monta kylmälaitetta samassa tilassa nosti tilan lämpötilan liian korkeaksi. Siksi eteisessäkin oli pakastin, onneksi lukollinen sellainen. Mutta odotan innolla että pääsemme työkavereiden kanssa samoille käytäville. Parakkielämä on koetellut todella työyhteisön yhtenäisyyttä.

Nyt on jäljellä enää reilu kuukausi ja pääsemme muuttamaan uusiin tiloihin. Ehkäpä vielä kaipaan näitä tiloja; eteistä joka toimii myös pyykin jälkikäsittelytilana, oppilaiden wc- tiloja jossa on myös pyykinpesukone ja sitä meteliä mikä kuului välituntisin pihalta (parakit ovat hyvin huonosti äänieristettyjä).

Johanna Lindbohm

Jaa somessa.

Jätä vastaus