Elämäneväitä sukupolvelta toiselle

0

Mitä elämäneväitä olet saanut kotona vanhemmiltasi? Entäpä mitä hyvää isovanhempasi tai isoisovanhempasi ovat sinulle opettaneet? Mitä elämänkokemuksia, tapoja tai arvoja he ovat matkaasi ladanneet? Joskus on hyvä pysähtyä miettimän ja tekemään inventaariota myös näissä asioissa. Perhe on yhteiskunnan ydinyksikkö. Muuttoliikkeen, kaupungistumisen myötä Suomessa perheellä useimmiten ymmärretään lasten ja vanhempien tai lapsettoman pariskunnan muodostamaa perhettä. Uusperheiden myötä kuulee usein kerrottavan perheeseen kuuluvista minun, puolison ja yhteisitä lapsista. Sen sijaan monissa maissa perheeseen tiiviisti kuuluvista isovanhemmista tai isoisovanhemmista Suomessa valitettavasti vain harvoin kuulee mainittavan. Toisin oli tilanne vielä muutama vuosikymmen sitten.

Ikäihmisillä on paljon annettavaa. Monien vuosikymmenten ja joillakin koko itsenäisyyden ajan elämänkokemus ja siitä kumpuavat mietteet ja arviot ovat äärimmäisen arvokkaita. Samalla vuosien mukanaan tuoma kehon ikääntyminen, haurastuminen ja sen mukanaan tuomat rajoitteet kertovat ajan rajallisuudesta ja toivottavasti muistuttavat nuorempia myös jokaisen päivän ainutkertaisuudesta. Kukaan ei tiedä, mikä päivä on kenenkin viimeinen. Näin itsenäisyytemme juhlavuonna on myös hyvä muistuttaa, että ilman ikäihmisiä, ilman heidän sitkeää uurastustaan meillä ei olisi itsenäistä hyvinvointivaltiota nimeltä Suomi. Toisaalta ilman lapsia ja nuoria meillä ei olisi tulevaisuutta. Heillä on myös paljon annettavaa ikäihmisten hyvinvointia ajatellen, merkityksettömyyden ja yksinäisyyden poistossa lapset ja nuoret ovat aivan verrattomia.

Sukupolvien väliseen kanssakäymiseen, sen edistämiseen ja tiivistämiseen pitäisi kiinnittää huomiota ja panostaa paljon nykyistä enemmän. Voisivatko koulut ja vahvat juuret omaavat arjen asiantuntujat, kotitalousopettajat olla tässä omalta osaltaan aktiivisia? Voisiko jokainen koulu olla lähiympäristönsä keskus, jossa ei vain puhuta kunnioittaen ja arvostaen ikäihmisistä ja heidän merkityksestään, vaan jossa myös aktivoidaan kohtaamiseen ja toteutetaan sitä eri tavoin. Olisiko mahdollista, että koulun ilo ja energisyys tässä innovaatioiden Suomessa leviäisi niin, ettei ainakaan koulun läheisyydessä olisi yhtään yksinäisyydestä kärsivää, lasten iloa kaipaavaa ikäihmistä? Myös lapsia ja nuoria ajatellen tämä olisi tärkeää. Kaikilla ei ole isovanhempia, he ovat kaukana tai perheen hajoaminen on tuonut haasteita yhteydenpitoon ja ikäihmisten kohtaamiset jäävät vähiin. ”Varavaarin” tai ”Bonusmummon” tapaaminen, ajatusten vaihto tai vaikkapa voimaannuttava, kannustava halaus voi olla puolin ja toisin hyvin merkityksellinen, ymmärrystä, arvostusta, yhteisöllisyyttä ja lämpöä lisäävä.

Suomi ja sen koululaitos on rakennettu kristillisten arvojen perustalle. Samalla kun innovoiden kehitämme maatamme ja koululaitostamme eteenpäin, on tietoisesti säilytettävä ja välitettävä seuraaville sukupolville kulttuuriperintömme arvokkaat osa-alueet. Kestävät kristilliset arvot, aito lähimmäisistä, myös ikäihmisistä välittäminen, kuuluvat ehdottomasti vaalittaviin elämäneväisiin. Pidetään hyvästä kiinni.

Lämmintä, ilon täyttämää, siunattua jatkoa vuodelle.

Sari Tanus
Kansanedustaja (Kd)
Eduskunnan kotitalouden tukirenkaan puheenjohtaja

Jaa somessa.

Jätä vastaus