Kotitalousopettaja voi vastata kouluruokailun ohjauksesta

0

”Kotitalousopettaja tuntee parhaiten ruokapedagogiikan kokonaisuuden. Hän voi vastata kouluruokailun ohjauksesta ja kerätä tuekseen moniammatillisen tiimin. Kouluruokailun ohjaus on kirjattu OVTES:iin, ja yhteistyötä koordinoiva opettaja saa tehtävästä korvauksen”, kertoo opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta.

Ruokakasvatus on tärkeä tehtävä sekä osa kotitalousopettajan työn vaativuutta ja sen arviointia. Tehtävästä voi saada myös opetusvelvollisuuden huojennusta.

”Kotitalousopettaja voi toimia yhteyshenkilönä keittiöhenkilökunnan suuntaan, kertoa, mitä koulumaailma on. Hän koordinoi koko koulun ruokakasvatusta asiantuntijaopettajana.”

”Kotitalousopettajan tieto-taito on resurssi, mutta monessako koulussa ja kunnassa sitä hyödynnetään?” Manninen kysyy.

Uusissa opetussuunnitelman perusteissa kouluruokailu on osa koulun ruokakasvatusta, joka on koko koulun asia.
”Kouluruokailun ohjaus ei tarkoita esimerkiksi ruokalistojen suunnittelua, vaan kotitalousopettaja voi toimia linkkinä opetus- ja keittiöhenkilökunnan välillä. Opetusvelvollisuuden huojennus tai tehtävästä saatava korvaus riippuu koulujen määrästä.”

VASTAA KYSELYYN! Saatko korvausta kouluruokailun ohjauksesta? Mitä tehtäviä siihen sisältyy (esim. keittiöhenkilökunnan ohjausta)? Kuuluuko kouluruokailun ohjaus mielestäsi kotitalousopettajan tehtäviin? Olisitko kiinnostunut tehtävästä, vaikka et sitä tällä hetkellä tee? Tarvitsetko mielestäsi lisätietoa tai koulutusta tehtävään? Kerro myös, missä kunnassa ja koulussa työskentelet.

Lähetä vastauksesi sähköpostilla anneli.rantamaki@riihimaki.fi. Kysely tulee lehden ilmestyessä myös facebook-ryhmään Kotitalousopettajat. Vastaajien kesken arvomme keittokirjoja.

Jaa somessa.

Jätä vastaus