Ole armollinen itsellesi!

0

No niin, nyt me vihdoinkin otamme käyttöön 7-luokalla uuden OPS-ajattelun. Onko minun OPS-ajatteluni selkeytynyt viimeisen kahden vuoden aikana, vai onko se kenties entisestään mutkistunut?

Nyt sitten joudun testaamaan tietojani ja käsityksiäni tai oikeammin mielipiteitäni uudesta OPS:sta ohjatessani ja arvioidessani oppilaita. Olenko minä saanut riittävästi koulutusta, ohjausta ja ovatko OPS:n käsitteet avautuneet minulle selkeiksi kokonaisuuksiksi, jotta voisin tehdä työtäni ilman stressiä?

Mitkä sitten ovat uuden OPS:n keskeiset tavoitteet? Toimintakulttuurin muutos – no, muuttuuko se paljonkaan kotitalousopetuksessa? Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, oppimisympäristö, monipuolinen oppiminen ja osaamisen arviointi jne. ovat meille jo ennestään tuttuja.

Mielestäni meille kotitalousopettajille helpoimmista asioista keskustellaan eniten, kuten arvioinnista ja monialaisista oppimiskokonaisuuksista.

Arvioinnista, jonka pitäisi meille kotitalousopettajille olla helppo ”nakki”.

Välillä, kun kuuntelee keskusteluja arvioinnista, tuntuu kuin se olisi jotain suuren suurta ja valtavan muutoksen kohde entiseen kotitalouden arviointiin verrattuna. Välillä ihmettelenkin, mihin kaikki se tietotaito on kotitalousopettajilta yhtäkkiä hävinnyt. Mielestäni juuri me kotitalousopettajat olemme uuden OPS:in mukaisen arvioinnin ammattilaisia, olemmehan toteuttaneet monipuolista arviointia jo iät ja ajat.

Miksi juuri me kotitalousopettajat koemme suurta tuskaa arvioinnista? Luulisi pikemmin reaaliaineiden opettajien tuskailevan arvioinnin kanssa, heille toiminallisuus, vertaisarviointi, havainnointi ja vastaavat ovat täysin uusia juttuja.

Paina paniikkinappia, jos homma karkaa käsistä. Ota lisäaikaa ja mieti, ettei mikään muutos tapahdu hetkessä. Opettajan on syytä olla itselleen armollinen.

Jaa somessa.

Jätä vastaus