Opettajan vuorovaikutussuhteita oppimassa

0

Kymmenisen kotitalousopiskelijaa osallistui keväällä Helsingin yliopiston puheviestinnän kurssille pohtimaan työelämän vuorovaikutussuhteita. Kiinnostavaksi ja toistuvaksi teemaksi kurssilla nousi vanhempien ja opettajien vuorovaikutus- sekä kohtaamistilanteet, joissa käsitellään hankalia aiheita ja etsitään yhteistä linjaa tilanteiden ratkaisemiseksi.

Kurssilla kohtaamistilanteita harjoiteltiin draaman keinoin ja niitä analysoitiin yhdessä nojaten sekä puheviestinnän teoriatietoon että käytännön kokemukseen. Yhteinen tapausten läpikäynti ja osapuolten erilaisten tulkintojen pallottelu nähtiin kurssin parhaaksi anniksi.
”Haasteelliset kohtaamiset ovat kurssilla kuin laboratorion tutkimuspöydällä tai suurennuslasin alla. Saamme rauhassa miettiä erilaisia toimintavaihtoehtoja ja analysoida tilannetta eri osapuolten näkökulmasta.”, toteavat kurssin ohjaajat Erika Kuusilinna ja Katariina Hollanti. Kotitalousopettajaksi ensimmäistä vuottaan opiskeleva Arttu Hyppönen puolestaan kommentoi: ”Tämän tapaiset kurssit ovat hyödyllisiä, sillä ne antavat käytännön tilanteille teoreettisen pohjan ja avaimia tuleviin työilanteisiin”.

Opettaja tienviittana tunteiden keskellä

Kurssilla työstettävien draamatilanteiden alkuasetelmissa ilmeni selvää vastakkainasettelua vanhempien ja opettajien välille.
”Mietin, kuinka suurelta osin tähän vaikuttavat ennakkoluulomme ja yksinkertaisesti uusien tilanteiden ja haasteellisiksi miellettyjen kohtaamisten jännittäminen. Uskon, että kun erilaisia tilanteita näin tuodaan turvallisessa viestintäilmapiirissä näkyviksi ja hyväksytään omat epävarmuuden tunteet, se hälventää epäonnistumisen pelkoa ja vastakkainasettelun tarvetta”, pohtii Kuusilinna.
Opettajan tehtäväksi haasteellisissa kohtaamisissa nähtiin olla tienviittana osoittamassa ja etsimässä keinoja päästä yhteisiin tavoitteisiin. Yhteinen näky löytyy aina lapsen hyvinvoinnista ja arjen selviytymiskeinoista, vaikka aiheet herättäisivät vanhemmissa hankalia tunteita. Draamoissa käsiteltiin mm. lasten häiriökäyttäytymiseen puuttumista ja kiusaamistilanteiden selvittelyä. Opiskelijoiden käsikirjoittamissa draamatilanteissa opettajan vuorovaikutustustyyli oli poikkeuksetta provosoitumaton ja rauhallinen; he kartoittivat tilannetta kysyen taustatietoja, tekivät toimenpide-ehdotuksia sekä palauttivat tilanteen usein harhapoluilta asiaan ja lapsen tilanteeseen. Oli siis selvää millaisena opiskelijat näkivät opettajan ideaalisen vuorovaikutustyylin valituissa tilanteissa. Toisaalta draamat osoittivat, että toista osapuolta syyllistämällä ja provosoitumalla tai ehtoja sanelemalla ei rakentavaa vuorovaikutusta synny.
Vaikka vanhempien ja opettajan kasvattamisen tavoissa, painotuksissa ja roolissa voi olla suuriakin eroja, yhteisen tavoitteen ymmärtäminen ja esilläpitäminen auttavat. Silloin on helpompi tehdä työnjakoa, ottaa pieniäkin askeleita kerrallaan yhteisesti sovittuun suuntaan ja parhaimmillaan seurata yhteisvoimin saavutettua edistystä. Aikuisten vastakkainasetelmat eivät palvele lapsen etua.

Luottamus

Mitä tapahtuu, kun hankalasta tilanteesta on päästy yhdessä eteenpäin? Mitä tapahtuu, kun on puututtu epäkohtaan, uskallettu ottaa se puheeksi ja kohdattu mahdollisista näkemyseroista ja epävarmuuden tunteista huolimatta? Silloin syntyy luottamusta vuorovaikutusosapuolten välillä. Luottamus voidaan määritellä niin, että se on sekä tunnetta että kokemusperäistä tietoa. Tätä kokemusperäistä tietoa syntyy silloin, kun yhteydenpito koetaan merkitykselliseksi. Luottamukseen liittyvää tunnetta voi kuvailla varmuudeksi siitä, että toinen osapuoli ajaa sovitulla tavalla yhteistä asiaa. Hyvä yhteistyösuhde perustuu luottamukseen.
Viime vuosien puheviestinnän väitöskirjatutkimuksissa on tutkittu mm. yrityselämän yhteistyöverkostojen ja -suhteiden vuorovaikutusta. Niissä on nähtävissä, että osapuolet nostavat luottamuksen, eettisyyden ja erilaisuuden kunnioittamisen keskeisiksi yhteistyön rakennusaineiksi. Nämä yrityselämässä esilletulleet painotukset ovat yhtälailla tärkeitä koulun ja kodin yhteistyössä.
Viestinnän eettisyyttä ja erilaisuuden huomioimista tarkasteltiin kurssilla opettajan oman reflektion ja vuorovaikutustilanteisiin asennoitumisen kautta.
”Kyky arvioida omaa viestintää ja oman asenteensa vaikutusta ovat tärkeitä vuorovaikutustaitoja. Tämä saattaa unohtua työpaineen tai omien voimakkaiden tunteiden alle. Itse-reflektiolle, omien motiivien ja reaktioiden analyysille on hyvä rauhoittaa oma aikansa ja tilansa.”, Hollanti painottaa.
Yhteistyössä on keskeisesti kyse erilaisuuden hallinnasta. Jotta erilaisuudesta saadaan voimavara ja erilaiset näkemykset valjastettua yhteisen tavoitteen eteen, vaatii se asenteiden ja tunteiden kanssa työskentelyä. Työpajassa oli turvallista puhua ja herätellä ajatuksia siitä, miten itsekukin suhtautuu erilaisuuteen ja miten tietynlaiset ihmiset tai viestintätilanteet herättävät yllättäviäkin tunteita tai reaktioita. Siinä missä yksi vuorovaikutustilanne voi aiheuttaa suurta epävarmuutta tai vastaavasti onnen tunteita niin toinen tilanne ärsyttääkin aivan vietävästi. Tunteet, asenteet ja aiemmat kokemukset vastaavista tilanteista vaikuttavat keskinäiseen vuorovaikutukseemme. Tämä ei tarkoita sitä, että ihmissuhdeammatissa olevan kuuluisi ohittaa ja häivyttää omat hankalat tuntemuksensa. Pikemminkin asiaa voisi ajatella niin, että omien suhtautumistapojen ja reaktioiden ymmärtäminen mahdollistaa sen, että tiedostettuun asiaan voi halutessaan vaikuttaa.

Yksin vai verkostossa?

Eräs keskeinen huomio työpajan aikana oli, että opettaja toimii usein ison yhteisön keskushenkilönä varsin yksin. Opettajan puoleen käännytään monenlaisisssa kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, vaikka moneen niistä vanhemmat saattaisivat saada näkemystä ja tukea toisilta vanhemmilta. Verkostoituminen ja vanhempien kannustaminen siihen nähtiin kurssilla yhdeksi opettajan työvälineeksi. Yhteisöllisyyden kautta saatu sosiaalinen tuki ja voimien yhdistäminen voisi parhaimmillaan ennaltaehkäistä ongelmia ja puskuroida niin opettajien kuin perheiden jaksamista. Kurssille osallistunut Hyppönen näki vanhempien verkostoitumisen tavoiteltavana ideaalina, mutta ei pitänyt opettajan roolia sen alullesaattajana tai kannustajana mitenkään ongelmattomana.
”On silti hyvä, että jo opiskelun alkuvaiheessa nähdään verkostoitumisen arvo”, toteaa Kuusilinna.
Opettaja näkee perheiden arkeen lasten kautta ja voi olla hyvinkin haastavien ja arkaluontoisten perhetilanteiden kanssa tekemisissä. Missä kulkee vastuun, työnjaon ja oman jaksamisen rajat? Kurssin esimerkkitapauksissa opettaja tasapainoili usein toisaalta lapsen edun ja toisaalta kodin vastuualueisiin puuttumisen välillä. Kurssilla tulikin esille työtovereilta saadun vertaistuen ja työnohjauksen tarpeellisuus. Jotta jaksaa välittää ja puuttua, on samalla tunnistettava ja tunnustettava omat ja roolinsa rajat. Merkittävänä tukena voivat toimia omat verkostot, työpaikan hyvä viestintäilmapiiri sekä toimivat kollegasuhteet. Yksin ei kannata jäädä! •

TEKSTI: ERIKA KUUSILINNA

Jaa somessa.

Jätä vastaus