Personal trainer ja ravitsemustieteen professori samalla viivalla?

0

Kotimainen ravitsemuskeskustelu elää vilkkaana vielä vajaa vuosi uusien ravitsemussuositusten julkaisun jälkeenkin. Keskustelun teemat ovat vaihtuneet takavuosien suvikultaskandaalista ja Pohjois-Karjalaprojektista vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ja Fitness-trendin osaltaan aikaansaamaan fanaattiseen terveysintoiluun. Pahimman karppausbuumin oltua ja mentyä nykyisen kansalaiskeskustelun ajankohtaisimpia puheenaiheita ovat edelleen viljan, rasvan laadun sekä maitotuotteiden merkitys ruokavaliossa ja kansanterveydessä.

Miten ravitsemusasiantuntija kokee nykyisen ravitsemuskeskustelun, ja millainen vaikutus keskustelulla on kouluissa toteutettavaan ravitsemuskasvatukseen? Pro gradu -tutkielmani käsittelee kotimaista ravitsemuskeskustelua asiantuntijanäkökulmasta. Ravitsemuskasvatus ymmärretään usein liian mustavalkoiseksi ja normatiiviseksi. Monelta unohtuu tosiasia, että kyseessä on väestötason suositukset eikä niitä tulisi käyttää sellaisenaan yksilöllisen ruokavalion suunnittelussa. Joillekin tämäkään huomio ei riitä, vaan koko ravitsemussuositusten arvopohja kyseenalaistetaan vanhanaikaisena tai kotimaista elintarviketeollisuutta suosivana.

Tutkielmaani haastateltujen asiantuntijoiden mukaan lisääntynyt informaatio ja sosiaalisen media sisältöineen ovat vaikuttaneet kansalaisten ravitsemustietoisuuteen kaksijakoisesti. Toisaalta informaatiota on saatavissa enemmän mitä koskaan, ravitsemusalaa uutisoidaan näkyvästi ja ihmiset ovat aikaisempaa kiinnostuneempia ja tietoisempia omasta hyvinvoinnistaan. Valitettavasti informaation saatavuus on myönteisten piirteiden vastapainona hämärtänyt sekä asiantuntijuuden että tutkimustiedon määritelmää. Hyvillä retorisilla taidoilla varustetut, kärkkäät ja näkyvät persoonat ansaitsevat asiantuntijuuden määritelmän kantaaottavilla kirjoituksillaan ja kommenteillaan yhä useammin niin median kuin kuluttajienkin silmissä. Yksittäiset, asiayhteydestä irralleen otetut asiat ovat monesti helpompi hahmotettavissa kuin laajemmat, olennaisemmat kokonaisuudet.

Television ajankohtaisohjelmissa ja uutisartikkeleissa ”virallisen” ravitsemustutkimuksen edustajan rinnalle on nostettu yhä useammin tiedeyhteisöä kritisoiva tai vaihtoehtoista ravitsemusnäkemystä edustavia henkilöitä. Personal trainerin ja alan professorin nostaminen ikään kuin samalle tasolle tekee ongelmalliseksi se, että asetelma on vääristävä. Toisin kuin media antaa ehkä ymmärtää, kotimaisien tiedeyhteisön edustajia on moninkertaisesti valtavirtatiedettä arvosteleviin nähden, pohjoismaisesta tiedeyhteisöstä puhumattakaan. Varmasti kyse on myös puutteellisesta ravitsemusviestinnästä. Sosiaalisessa mediassa aktiivisesti toimivia ravitsemusasiantuntijoita on verraten melko vähän. Poikkeuksia kuitenkin on, kuten esimerkiksi Pronutritionist-blogisivustoa ylläpitävä ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen sekä Lihastohtori-terveysblogia ylläpitävä lääketieteen lisensiaatti Juha Hulmi. Omiin kokemuksiin pohjautuvaa, tunteisiin vetoavaa kerrontatyyliä ei pitäisi missään nimessä väheksyä, kun puhutaan ihmisistä ja heidän henkilökohtaisista ruokailutottumuksistaan. Omakohtaiset kokemukset tai mielipiteet tulisi kuitenkin erottaa väestötasolle suunnatuista suosituksista.

Mihin kotitalousopettaja kolmine oppitunteineen ja kouluissa toteutettava ravitsemuskasvatus asettuvat tässä muuttuvan asiantuntijuuden, muuttuvan tietokäsityksen ja muuttuvan viestintäteknologian kokonaisuudessa? Ovatko lirissä oppilaat, vaiko sittenkin aikuiset? Osa haastattelemistani ravitsemusasiantuntijoista koki opettajien asenteiden muuttuneen ravitsemussuosituksia kohtaan eri yhteyksissä. Kouluissa tarvittaisiinkin ehkäpä yhtenäisempää linjaa ravitsemuskasvatuksessa, joka ei ole varsinaisesti opetettava aine mutta joka sivuaa lukuisia oppiaineita sekä suoraan että välillisesti. Huomattavaa on, että todennäköisesti valtaosa aikuisista suhtautuu ravitsemussuosituksiin myönteisesti, ja sen äänekkäimmät kritisoijat edustavat pientä vähemmistöä. Varsinkin siitä syystä meillä ravitsemuskasvatusta koulussa toteuttavilla aikuisilla tulisi olla selkeä linja ravitsemusta kohtaan. Yhtenäisen toimintaympäristön edellytyksiä ovat resurssit, mutta ennen kaikkea myös oikeat päätökset hallintotasolla.

Eräs haastateltavistani sanoi, että tieteessä ei ole auktoriteetteja. Koulumaailmassa niitä silti tulisi vielä olla.

Teksti: Antti Rantamoijanen
Kuva: Foodiesfeed

Jaa somessa.

Jätä vastaus