Sadassa vuodessa köyhäinavusta kansainväliseksi edelläkävijäksi – Aikamatka suomalaisen kouluruokailun ja ruokakasvatuksen historiasta tähän päivään

0

Suomi loi vuonna 1948 uskomattoman sosiaalisen innovaation: maksuttoman kouluruokailun. Suomalainen koulutusjärjestelmä ja tänä vuonna 70 vuotta täyttävä kouluruoka ovat mahdollistaneet monta menestystarinaa. Olemme kulkeneet pitkän matkan kansainväliseksi edelläkävijäksi. Lautasen ympärille on kasvanut maailman luokan ruokakasvatuskokonaisuus, jossa kotitalousopettajilla on avainrooli. Perusta on silti pysynyt samana: kaikille tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti.

Yhteinen voimannäyte

Suomalainen sosiaalinen innovaatio, kouluruokailu, kehittyi unelmasta saada lapset kouluun ja luoda nuorelle kansalle parempi tulevaisuus. Sata vuotta sitten Suomi taisteli monien kehitysmaille tyypillisten ongelmien kanssa. Maatalouteen nojaava elämäntapa vaati koko perheen työpanoksen, myös lasten. Pitkät koulumatkat ja koulupäivät vähäisillä eväillä eivät houkutelleet lähettämään lapsia koulutielle. Jos joku lapsista sai etuoikeuden käydä koulua, se oli usein perheen vanhin poika. Tytöistä kouluun pääsivät vain harvat.

Augusta af Heurlin (1847 – 1918) oli yksi sen ajan suurista kansalaisvaikuttajista. Hän toimi muun muassa tyttöjen ammattikoulutuksen hyväksi. Augusta oli sitkeä, peräänantamaton nainen, jolla oli voimakas tahto, suuri sydän ja suunnaton aloitekyky. Augusta oli vakuuttunut siitä, että yhteiskunnan kehitys vaatisi koko kansan koulutusta. Lapset oli saatava kouluun. Idea oli yksinkertainen: kansakoululaisille tarjottaisiin lämmin keitto koulupäivän aikana. Tämä auttaisi sekä lasten jaksamista koulussa, että toimisi vanhemmille houkuttimena lasten kouluun lähettämisessä.

Augustan johdolla perustettu Koulukeittoyhdistys aloitti toimintansa vuonna 1905. Lukuisat naisjärjestöt lähtivät tekemään unelmasta totta. Yhdistys pystyi jo vuonna 1918 tarjoamaan 18 000 lapselle mahdollisuuden ilmaiseen lämpimään kouluateriaan, mikä oli erittäin poikkeuksellista ensimmäisen maailmansodan runtelemassa ajassa. Onnistumisen ytimessä oli – kuten tänäkin päivänä – yhteistyö.

Unelmasta laiksi

Kouluruoka oli tarkoitettu alussa vain vähävaraisille, mutta pian tavoitteeksi muodostui saada aikaan kaikille lapsille kuuluva etu. Suomen ensimmäinen naisministeri ja maan pitkäaikaisin naiskansanedustaja Miina Sillanpää teki ensimmäisen aloitteen päivittäisen aterian tarjoamisesta kaikille koululaisille jo 1920-luvulla oppivelvollisuuslain tullessa voimaan. Ehdotus ei kuitenkaan toteutunut rahoitusongelmien vuoksi. Sinnikäs työ toi myöhemmin tulosta: vuonna 1943 kansakoululakiin tehtiin lisäys, jonka mukaan viiden vuoden sisällä koko maan kansakouluissa oli järjestettävä kaikille oppilaille maksuton ateria.

Soppalautasesta kohti ruokatajua ja kestävää gastronomiaa

Vuoteen 1948 mennessä jokaisessa kaupungissa ja kylässä oli tarjolla maksuton kouluruokaa.

Kouluruokailu kehittyi Suomen mukana, seuraillen ajan ilmiöitä. Alkuun kouluruoka koostui lähinnä puuroista ja velleistä. 1950-luvulla lusikoitiin kahden viikon välein toistuvia kaali- ja lihakeittoja, ohrapuuroja ja makaronivellejä. Tuoreita kasviksia ja hedelmiä ilmestyi lasten lautasille mahdollisuuksien mukaan.

60-luvulla kuvaan astuivat haarukat ja veitset ja leivän päälle saattoi olla tarjolla jopa makkaraa. 70-luvulla ruokalistat monipuolistuivat vauhdilla: risotto, jauhemaksapihvit ja kanaviilokki tulivat listoille, punajuuren rinnalle tuli juures- ja kaalisalaatteja. Alettiin puhua myös erityisruokavalioista.

Nousukaudella 80-luvulla ruokalistat kansainvälistyivät ja monipuolistuivat: pastaruoat löivät läpi ja broilerinkoivet löysivät tiensä lautasille. Koululaisia otettiin mukaan kehitystyöhön asiakaskyselyiden muodossa.

90-luvun alun laman myötä listoilta peruttiin broilerinkoivet, asiakaspalaute puolestaan poisti tillilihan ja A-vitamiinikeskustelun ansiosta katosivat maksaruoat. Koululaiset saivat yhä useammissa paikoissa ottaa ruokansa itse. Teemapäivät- ja viikot tulivat jäädäkseen.

2000-luvulle mentäessä ruokalistoihin haettiin entistä enemmän vaikutteita ulkomailta, kun muun muassa lasagnet ja tortillat ilmestyivät lautasille. Koulukeittiön rooli laajeni monessa paikassa aamu- ja välipalan myyntiin ja samaan aikaan limu- ja karkkiautomaatteja alettiin poistaa kouluista. Samaan aikaan ruokalat muuttuivat ravintoloiksi ja keittäjät ruokapalvelutyöntekijöiksi.

2010-luku toi uuden opetussuunnitelman (OPS16), joka nosti kouluruokailun oppilashuollosta osaksi koulun opetus-­ ja kasvatustehtävää. Raaka-aineiden osalta katsotaan kohti kestävää gastronomiaa: ilmastoviisaus alkoi näkyä muun muassa kasvisruokapäiväivissä ja ruokahävikkikampanjoissa.

Suomessa on kehitetty runsaasti hienoja työkaluja oman
kouluruokailun ja ruokakasvatuksen kehittämistyöhön:

Kouluruokailusuositus: http://www.julkari.fi/handle/10024/131834
Kouluruokadiplomi: http://www.kouluruokadiplomi.fi/
Kouluruoka-agentti: https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/
kouluruoka-agentin-kasikirja
Ruokavisa: https://ruokavisa.fi/
Maistuva koulu: https://www.maistuvakoulu.fi/
Makukoulu: http://ruukku.org/makukoulu/
Makukoulu: www.makukoulu.fi
Ruokataju-aineisto: https://www.edu.fi/perusopetus/kotitalous/ops2016_kotitalouden_tukimateriaalit/sisaltoalueet/materiaalia_opetukseen
Sydänmerkkiateriat: https://ammattilaiset.sydanmerkki.fi/ammattikeittiot/mika-sydanmerkki-ateria
Ruokatutka: https://www.ruokatutka.fi/
Kouluruokakilpailu: https://www.parempaakouluruokaa.fi/
Kouluruokapäivä: http://www.elo-saatio.fi/kouluruokapaivassa-jokainen-on-asiantuntija

Ruokakasvatus on koko koulun asia

Nykyisin kouluruokailu merkitsee poikkitieteellistä oppimista, kulttuuria, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta; yhdessä syömistä, tekemistä ja oppimista. Koulun rooli ruokakasvattajana laajentuu ja eri oppiaineet voivat tarjota oman näkökulmansa. Lapset ja opettajat pääsevät yhä useammin osallistumaan kouluruokailun kehitykseen ja toteuttamiseen.

Tarpeellinen ennen, tarpeellinen nyt

Sini Garam toimii Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiössä ideaattorina ja vetää kouluruokailuverkostoa The Finnish School Meal Network.

Ennen kouluruokailusta haettiin ratkaisuja lasten jaksamiseen ja kouluun saamiseen sekä nälän torjumiseen. Tämän päivän monipuolinen ruokakasvatus auttaa lapsia kasvamaan aktiivisiksi ruokavaikuttajiksi. Ruokatajun kehittyminen auttaa hahmottamaan ruoan kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia puolia, ymmärtämään ruoan alkuperää ja ravitsemuksellista sisältöä sekä herättämään keskustelua ruoan eettisistä ja ympäristöllisistä vaikutuksista. Ruokatajun kehittyminen lisää myös lasten kykyjä vaikuttaa omaan elämänlaatuun, yhteisöön ja ympäristöön nyt ja tulevaisuudessa.

Toisin kuin otsikoista usein saa lukea, kouluruokailu on edelleen hyvin käytetty ja arvostettu. Suurin osa oppilaista syö kouluruokaa edelleen päivittäin. Myös suurin osa vanhemmista on tyytyväisiä kouluruokailuun ja arvostaa perheiden arkea helpottavaa palvelua. Uutisista jää usein pois myös se tieto, että päivän terveellisin ateria syödään lähes poikkeuksetta koulussa. Kouluruokailun kohdalla ei voidakaan puhua mistään ihan pienestä ruokakasvatusteosta, kun koulussa syötyjä aterioita kertyy yhteensä noin 2000 lasta kohden kouluvuosien aikana. Kouluruokailun tasa-arvoistava rooli on myös edelleen ajankohtainen terveyserojen polarisoituessa.

Tulevaisuuden vientituote

Tänä päivänä – kuten 100 vuotta sitten – kouluruokailun onnistumisen takana on valtavasti osaamista, tiedon jakamista ja yhdessä tekemistä niin kouluissa, ateriapalveluissa kuin asiantuntijaryhmissä. Ei ihme, että useissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Chilessä käytetään suomalaista kouluruokailua mallina omaa kouluruokailua kehittäessä. Ulkomaisen toimittajan leuan saa loksahtamaan auki kertomalla, että jokaisessa suomalaisessa koulussa on keittiö ja että kotitalous on yläasteen suosituimpia aineita. Se, missä olemme muiden mielestä vallankumouksellisia edelläkävijöitä, on meille arkea.

Teksti: Sini Garam

 

Jaa somessa.

Jätä vastaus