Siipikarjaliitto neuvonut tuottajia ja kuluttajia vuosisadan

0

Suomen Siipikarjaliitto täyttää tänä vuonna 100 vuotta – aivan kuten kotitalousopettajien liittokin. Miten kananmunat ja siipikarjanliha ovat nousseet sadassa vuodessa kuluttajien suosikeiksi ja mitä alalle kuuluu tänä päivänä?

Siipikarjaliiton perustaminen osuu aikaan, jolloin sisällissota oli juuri päättynyt ja viljasta oli pulaa. Liittoa edelsivät muun muassa Savon Siipikarjanhoitoyhdistys sekä Lounais-Suomen alueella toimineet Suomen Siipikarjanhoidon Ystävät ja Suomen Siipikarja- ja Mehiläishoitoyhdistys. Valtakunnallinen siipikarjaliitto perustettiin 20.11.1918 nimellä Suomen Siipikarjanhoitajain Liitto ajamaan siipikarja-alan kehittämistä Suomessa. Yksi merkittävimmistä tapahtumista alan kehittämisen kannalta oli, kun siipikarjanhoitokoulu aloitti toimintansa vuonna 1926 Hämeenlinnassa. Koulun tarkoituksena oli lisätä siipikarjanhoidon taitoja sekä toteuttaa tutkimusta koekanalan muodossa. Vientikunta Muna perustettiin vuonna 1922 edistämään vientiä sekä hoitamaan kotimaan myyntiä. 1930-luvulla kananmunista tulikin tärkeä vientitavara, sillä ainoastaan voita vietiin ulkomaille enemmän kuin kananmunia.

Sota-aika muutti markkinat

Siipikarjakoulun toiminta oli pysähdyksissä koko talvisodan ajan ja osittain myös jatkosodan aikana. Rakennusta tarvittiin muun muassa joukkojen kokoamiseen ja sotasairaalaksi. Toukokuussa 1942 aloitettiin myös uudet säännöstelymääräykset, jotka velvoittivat tuottajia luovuttamaan kananmunia valtiolle sekä lopettamaan huonosti munivat kanat, sillä viljasta oli pulaa koko maassa ja elintarviketalouden tilanne erittäin huono. Siipikarjaliitto varmisti sotien aikana munien tuotannon jatkumisen sekä riittävän rehunsaannin tuottaville kanoille.

Sotien jälkeen tuotantoa ei enää rajoitettu, ja alkoi muodostua ylituotantoa. Vienti ei enää auttanut, ja kanamäärän ollessa suurimmillaan 1950-luvun alussa hinnat alkoivat painua alas – samoin kannattavuus, ja munia myytiin alle tuotantokustannusten. 1950-luvulla kuitenkin kiinnostus siipikarjanlihaan kasvoi, sillä vuonna 1952 Suomeen oli tuotu ensimmäisiä lihantuotantoon soveltuvia kanarotuja.

Ylituotanto jatkui vielä 1960-luvun loppupuolelle, ja kananmunantuotannon kannattavuus oli heikko, vaikka hoitotyötä ja yksilötuotosta oli parannettu. Talvikaudella ylituotannon vaikutuksia poistettiin viennillä, jolloin myös kananmunien laatuun alettiin kiinnittää enemmän huomiota. 1960-luvulla tuottajahintaa alennettiin ja tuotantoa oli alettava supistaa ja viedä erikoistuneempaan suuntaan. Samalla pyrittiin lisäämään kotimaista menekkiä muun muassa koulujen ja armeijan kautta, jolloin nuoret tottuivat syömään munia. Menekin edistäminen on peräisin jo 1930-luvulta, sillä tuolloin alettiin viettää Munaviikkoa. Viikko sisälsi muun muassa reseptivihkosia, lehtijuttuja ja radioesitelmiä, joilla pyrittiin edistämään kananmunien ja siipikarjanlihan menekkiä. 1970-luvulla ylituotantoa alettiin rajoittaa valtion toimesta. Tuolta vuosikymmeneltä lähtien on myös nähtävissä rakennekehitys: kanaloiden määrä alkoi vähentyä ja koko kasvaa.

Broilerit kasvavat vapaana kasvattamon lattialla. Suomalaistiloilla niille tarjotaan myös virike-esineitä, kuten sählypalloja.

Broilerinlihaa tarjolle

Euroopassa siipikarjanlihan kulutus lähes kaksinkertaistui noin 10 vuodessa 1960 – 1970-luvuilla, ja suomalainen broilerituotanto nosti päätään samaan aikaan, jolloin myös Suomen Broileryhdistys perustettiin. 1980-luvulla broilerin tarjonta tuli monipuolisemmaksi, kun pitkään vain jäisenä kimpaleena myyty liha sai kaupassa tilaa myös erilaisina jalosteina, puolivalmisteina ja marinoituina paloina. Samalla alettiin kiinnittää myös huomiota ruuan terveellisyyteen, ja broilerinlihan kulutus lähti nopeaan nousuun.

Siipikarjanhoitajain Liiton nimi lyheni Suomen Siipikarjaliitoksi vuonna 1987, ja kanakoulun toiminta loppui vuonna 1989. Opetus siirtyi Jokioisten maatalousoppilaitoksen erikoistumislinjaksi, ja samalla liiton toimisto muutti myös Jokioisille vuonna 1990. Yhteistyötä tehtiin paljon Maatalouden tutkimuskeskuksen MTT:n kanssa, ja naapurikuntaan Humppilaan rakennettiin koekanala 1990-luvun alussa. Aiemmin Urjalaan perustetussa koekanalassa jatkettiin ruokintakokeita vuoteen 1998 asti, jolloin koekanala myytiin.

Vapaiden kanojen munat kasvattavat suosiotaan. Suomalaiset syövät jo yli 200 kananmunaa vuodessa per henkilö.

Siipikarjatuotteet entistä suositumpia

Vaikka siipikarjanlihan ja kananmunien tuottajien joukko on pieni, on tuotantoketjun rooli suomalaisten ruokapöydissä merkittävä. Suomessa tuotetusta eläinproteiinista siipikarjanlihan ja kananmunien osuus on jo yli 45 %, kun maitoa ei oteta huomioon. Kananmunien kulutus on noussut jo 10 vuoden ajan.

Myös broilerinlihan kulutus kasvaa vuosi vuodelta ja tuotevalikoima on laaja. Broileri onkin yhä edelleen edullinen, vähärasvainen ja helppo raaka-aine, jota saa tuoreena ympäri vuoden jokaisesta ruokakaupasta. Monessa maassa broileri syödäänkin edelleen pakasteena, kuten Suomessa viimeksi 1980-luvulla.

Kananmunan tuotantomuotoja on neljä, joista uusimpana Suomeen on tullut ulkokananmunien tuotanto eli free range. Pienryhmäkanaloissa tuotetaan noin 59 % Suomen kananmunista, lattia- ja ulkokanaloissa noin 34 % ja luomukanaloissa 6 %. Pienryhmäkanaloissa kanat ovat nimensä mukaisesti pienemmissä ryhmissä, jolloin ne oppivat tuntemaan ryhmänsä jäsenet paremmin. Lattiakanalassa kanat ovat suuremmassa ryhmässä ja pääsevät liikkumaan suuremmalla alueella. Ulko- ja luomukanaloissa puolestaan kanoilla on pääsy ulkotarhaan, ja lisäksi luomussa tilavaatimukset ovat hieman suuremmat kuin free rangessa ja rehut ovat luonnonmukaisesti tuotettuja.

Monet elintarviketeollisuuden yritykset ja kaupparyhmät ovat linjanneet alkavansa käyttää vain vapaan kanan munia, vaikka kuluttajien ostoskäyttäytyminen ei ole muuttunut. Kuten maataloudessa yleensäkin, ei kananmunantuotannossakaan pystytä tekemään nopeita tuotannonmuutoksia. Kananmuna-ala seuraa tarkkaan asiakkaiden toiveita, jotta se pystyy palvelemaan kuluttajia parhaalla mahdollisella tavalla.

Terveistä eläimistä turvallisia elintarvikkeita

Suomalaiselle siipikarjanlihalle ja kananmunille on kysyntää myös ulkomailla, sillä tuotteiden salmonellattomuus on harvinaista koko maailmassa. Klassisen esimerkin mukaan suomalaiset voivat maistaa raakaa taikinaa ilman pelkoa salmonellasta, kun ulkomailla pelko on aiheellinen. Salmonellattomuus taataan kansallisen salmonellavalvontaohjelman avulla, johon ovat sitoutuneet tuottajien lisäksi niin rehuvalmistajat kuin pakkaamotkin. Sen toteutumista valvovat viranomaiset.

Suomessa siipikarjan terveys on todistetusti maailman huippuluokkaa, ja esimerkiksi broilereilla ei ole tarpeen käyttää antibiootteja eikä rokotteita. Koko siipikarjan tuotantoketjussa noudatetaan hyviä toimintatapoja ja suojellaan lintuja erilaisilta taudinaiheuttajilta.

Sadan vuoden aikana kananmunien tuotanto on välillä käynyt pohjalukemissa, välillä taas ylituotannossa. Broilerin- ja kalkkunanlihan kysyntä jatkavat kasvuaan, ja siipikarjatuotteita kehitetään jatkuvasti vastaamaan kuluttajien tarpeita. Siipikarjaliitto neuvoo jäseniään, jotta kuluttajat niin kotimaassa kuin ulkomaillakin voisivat nauttia turvallisia suomalaisia kananmunia ja siipikarjanlihaa, joka on tuotettu vastuullisesti niin ihmisten, eläinten kuin ympäristönkin hyvinvointi huomioon ottaen.

Hanna Hamina ja Tiia Kuusela, Suomen Siipikarjaliitto ry 

Jaa somessa.

Jätä vastaus