Sitä ja tätä kestävyydestä

0

Viime syksynä kävin kotitalousopettajakoulutuksen maisterivaiheeseen kuuluvan Opetussuunnitelmatyökurssin. Kurssilla käsiteltiin uudistuvaa valtakunnallista opetussuunnitelmaa ja uuden OPS:n vaikutuksia perusopetukseen. Yhdessä käsityön opiskelijoiden kanssa toteutetun kurssin päätteeksi pidettiin kaksipäiväinen ”konferenssi”, jossa käsityön ja kotitalouden sekaryhmät pitivät esityksiä kurssin teeman pohjalta. Omien laskujeni mukaan kahdestatoista ryhmäesityksestä ainakin kahdeksassa sivuttiin kestävyyttä ja ekologisuutta ainakin jollain tasolla. Oppiainerajat rikkovan oppimisen sekä ilmiöpohjaisen opetuksen ohella kestävä kehitys koettiin opiskelijoiden mielestä tärkeäksi osaksi opetusta.

Monet opiskelijoiden ideoista olivat varsin kekseliäitä. Omia suosikkejani olivat oppiainerajoja rikkova unelmien koulurakennus, sosiaalisen median sovellus koulun ja kodin yhteistyön tukemiseksi (ryhmän sovellus olisi ollut koodausta vaille valmis työväline peruskoulun käyttöön) sekä tietysti oman ryhmäni suunnittelema, vapaaseen sivistystyöhön suunnattu Tuunataan ja Dyykataan -juhlakurssi. Oli myös ilahduttavaa, kuinka innoissaan opettajat olivat opiskelijoiden ideoista. Ja olisihan se kieltämättä aika hieno idea hankkia Työväenopiston kurssille raaka-aineet parasta ennen -päivämäärät umpeutuneista tuotteista, tuunata vanhat vaatteet juhlakuntoon ja järjestää kurssin päätteeksi juhlat yhdessä samaan aikaan järjestettävän dj-kurssin osallistujien kanssa.

Kantavatko nämä ideat vielä valmistumisen jälkeen?
Valmistuneiden opiskelukavereideni kertomusten perusteella olen saanut käsityksen, että kaksi ensimmäistä vuotta työelämässä ovat opettajalle kaikkein vaativimmat. Parissa vuodessa pitäisi löytää itselle sopivat työskentelytavat ja luoda rutiinit työhön. Riittääkö näille mahtaville ideoille sijaa, kun perustyössäkin on ihan riittävästi tekemistä?
Tuntuu välillä, että me opiskelijat elämme ikään kuin kuplassa. Opetusharjoittelut puhkaisevat ajoittain tätä kuplaa kiitettävästi. Tulevaisuus näyttää, haukkaako yliopiston tiukka budjetointi osan harjoitteluista pois, vai saadaanko näistä kokonaisuuksista pidettyä kiinni. Toivon, että tulevaisuudessa meillä on sekä varaa että voimia opettaa oppilaille kestävyyttä sen eri muodoissa.

Teksti: Antti Rantamoijanen
Kuva: Sirpa Uusitalo

Jaa somessa.

Jätä vastaus