Suomalaista tuotekehitystä – leviteannostelija vähentää ruokahävikkiä

0

Liikeidea voi joskus lähteä liikkeelle arkisesta ajatuksesta. Tästä on hyvä esimerkki FOODDUCK®-leviteannostelija.

”Idean keksi alun perin isäni Seppo Sorsavirta. Hän oli vuosia miettinyt, miten levitteiden annostelua voisi kehittää. Vaikka monet muut asiat ravintola- ja ammattikeittiömaailmassa on pitkälle automatisoitu, oli leviteannostelija jäänyt keksimättä kaikkialla maailmassa”, kertoo Foodduck Oy:n toimitusjohtaja Timo Sorsavirta. Innovaation työstämiseen kuului myös alan termistön luominen: termit leviteannostelija ja spread dispenser syntyivät Foodduckin myötä.

FOODDUCK tuli markkinoille keväällä 2015 ja on nopeasti löytänyt paikkansa leipäpöydistä sekä ruokaloiden ja ravintoloiden linjastoilta kautta maan. Annostelija on myös monessa kouluravintolassa. Suosioon on monia syitä alkaen ”ankan” sympaattisesta ulkomuodosta. Kaiken perustana on käytön helppous: ruokailija tuo leipäviipaleen tai lautasen annostelijan alle ja saa automaattisesti säädetyn annoksen levitettä.

FOODDUCK-annostelija on taloudellinen ja kestävän kehityksen mukainen vaihtoehto. Sen avulla ravintolat ja ruokalat voivat vähentää levitepakkauksista kertyvän jätteen murto-osaan aiemmasta. Laitteen levitepakkauksessa ei käytetä lainkaan alumiinia, ja muovia siihen kuluu huomattavasti vähemmän kuin perinteisiin levitepakkauksiin. Levitettä ei mene myöskään hukkaan eikä hävikiksi, koska laite annostelee sen tarkasti ja pussimallisen pakkaus puristuu tyhjäksi.

FOODDUCK-annostelijan käyttö parantaa myös leipäpöydän hygieniaa ja yleistä siistiyttä. Laitteen jäähdytysjärjestelmä takaa levitteen optimaalisen lämpötilan. Levitteeseen ei kosketa käsin missään käytön vaiheessa, ja levitteen mikrobiologinen laatu säilyy hyvänä. Levitteeseen ei pääse leivänmuruja, joten myös keliaakikot voivat turvallisesti käyttää laitetta.

Teksti: Aira Kuvaja, kuva: Peter Forsgård

Jaa somessa.

Jätä vastaus