Yläkouluoppilaan ujous -rikkaus vai rasite?

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Lähes jokaisessa koululuokassa on ujoja oppilaita. Koulun kiireisessä arjessa ujo oppilas voi jäädä näkymättömäksi ja saada vähemmän huomiota ja ohjausta opettajalta kuin muut oppilaat (Kagan, 2005, s.104). Uudessa opetussuunnitelmassa jokainen oppilas nähdään aktiivisena toimijana koulutehtävissä. Entä jos oppiminen yhdessä tekemällä, ajattelemalla, suunnittelemalla ja tutkimalla ei ole kaikille lapsille ominaista? Ujolle nuorelle uudet, yllättävät ja stressaavat opetustilanteet ja puolivieraat koulukaverit saattavat olla painajainen.

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaista ujous on opettajien ja oppilaiden kokemuksena. Tutkimusaineisto kerättiin ryhmähaastattelemalla opettajia ja kirjoituttamalla oppilailla eläytymiskertomuksia. Lisäksi tutkin, miten ujon oppilaan voisi kohdata välittäen.” Englannin kielessä on omaa napakampi nimitys: ”caring”, joka merkitsee lisäksi oppilaasta huolehtimista.

Ujous on synnynnäistä

Ujoudella tarkoitan voimakasta ominaisuutta, joka näkyy ulospäin esimerkiksi katseen ja huomion välttelynä, ilmeettömyytenä, hyvin hiljaisena puheena tai puhumattomuutena sosiaalisissa suhteissa. Ujouteen voi liittyä myös vetäytyvyyttä uusissa, yllättävissä ja stressaavissa tilanteissa. Kun ujo lapsi tai nuori joutuu koulussa esimerkiksi ryhmätyöskentelemään itselleen puolivieraiden koulutovereiden kanssa, hän vetäytyy syrjään. Arviolta n. 15% lapsista ja nuorista on ujoja (Coplan, Arbeau & Armer, 2011, s. 316). Voimakas ujous on synnynnäinen, perinnöllinen, halki elämän säilyvä tyyli toimia ja reagoida. Ujoutta voi oppia säätelemään iän karttuessa; myönteiset kokemukset toisista ihmisistä ja erilaisista tilanteista laimentavat taipumusta.

Ujous -rikkaus vai rasite yläkoulussa?

Koulu on runsaiden sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden paikka. Tutkimuksessani opettajan kohtaamistaito ja muiden oppilaiden vuorovaikutustyyli vaikuttivat siihen, oliko yhteisö ujoa tukeva vai haavoittava. Hamaruksen ja Kaikkosen (2007) tukioppilashaastattelut paljastivat ujouden, hiljaisuuden, arkuuden ja herkkyyden olevan vastakohtia nuorten kulttuurisille ihanteille. Toisaalta tutkimukseni opettajat kuvailivat ujon kykyä tehdä yksin ikäisekseen poikkeuksellisen itsenäisiä ja rohkeita päätöksiä. Puhumattomuus, katseen ja huomion vältteleminen, itsekseen vetäytyminen voivat johtaa yksinäisyyteen koulussa, millä on vaikutusta ujon nuoren koulunkäynnin mielekkyyteen ja koulussa viihtymiseen (Janhunen, 2013, s. 60). Murrosikäisten paine keskinäiseen samankaltaisuuteen saattaa altistaa ujon kiusaamiskohteeksi erilaisuutensa takia. Lisäksi yläkoulussa opiskeluryhmät, luokkatilat ja opettajat vaihtuvat aineittain ja opiskelujaksoittain. Ujolle ja vetäytyvälle yläkouluoppilaalle tällainen jatkuva muutos on haasteellista.

Ujous -puhumattomuutta jännittävissä tilanteissa

Saatamme ajatella ujoutta voimakkaana jännittämisenä tai rohkeuden puutteena vuorovaikutustilanteessa. Ujon näkökulman valinneet kuvailivat voimakasta pelkoa itsessään: hien valumista, vapinaa, äänen värisemistä ja kauhua ajatellessaan toisten alkavan nauraa heille. Jännittämisen ja pelon välinen ero on huomattava.

Puhumattomuus mainittiin kiusallisena ja ujouden voimakkaimpana merkkinä lähes kaikissa ei-ujon näkökulman kirjoitelmissa. Toki ujoja oppilaita kuvailtiin myös ahkerina, kuuntelevina, mukavina, keskittyvinä, sovittelevina, positiivisina ja jopa ”rentoina”. Jos ujojen puhumattomuudesta syntynyt jännite säilyi kotitalouden ryhmätyöskentelyssä, työt saatiin kyllä päätökseen, mutta tilanne nostatti voimakasta kritiikkiä ja tyytymättömyyttä. Ujojen tarinoissa puolestaan kuvailtiin yksinäisyyttä ja syntynyttä selviytymispelkoa. Selviytymispelko voi vaikuttaa nuoren toimintaan, sillä tutkimukseni opettajien mukaan ujon oppilaan tapa olla tekemisissä muiden kanssa voi pitkän ajan kuluessa muuttua. Kielteiset kokemukset saattoivat tehdä ujon aggressiiviseksi tai aikaisempaa vetäytyvämmäksi. Myönteiset kokemukset toisista ja turvallisesta ympäristöstä saivat ujon rohkaistumaan ja lisäämään kontaktinottoa toisiin.

Jos oppilaat ovat kovin erityylisiä keskenään, voidaan erilaisuus kokea oudoksi ja eriarvoiseksi itseen tai ”meidän ryhmään” verrattuna. Tätä ilmiötä kutsutaan toiseudeksi. Sitä rakennettiin eleillä, ilmeillä ja teoilla, joita ei kohdistettu muihin ryhmän jäseniin. Myös itse ujo saattoi rakentaa toiseutta pitämällä toisia juoruilevina mekastajina aikaisempien huonojen kokemustensa takia. Ujon näkökulman kertomukset osoittivat, että toiseusoppilaiden välillä voi myös purkautua, jos työskentelyryhmä tuki ujoa (ks. kuvaa). Tällöin oppilaiden välille syntyi keskustelua, ryhmätyöskentely sujui ja oppilaat saattoivat jopa ystävystyä keskenään. Ei-ujot oppilaat puolestaan selittivät muutosta ujojen uuteen tilanteeseen tottumisella ja vertaiskohtaamisella. Vertaiskohtaaminen tarkoittaa tietoista ujon tukemista keskinäistä työskentelyn helpottamiseksi: tuttavallisuutta, juttelua, auttamista, rohkaisemista, kannustamista ja vitsailua.

Eettinen näkökulma ujouteen

Opettajan ja oppilaan vuorovaikutuksen laadulla on enemmän merkitystä oppimistuloksiin kuin oppimateriaalilla tai luokkakoolla (Alkuportaat -seurantatutkimus, 2016). Taitavaan ujon oppilaan kohtaamiseen liittyi voimakas eettinen näkökulma tutkimuksessani. Ujoa autettiin kiusallisissa tilanteissa, esimerkiksi oppilaan epäonnistuessa, suhtautumalla häneen sensitiivisesti ja muiden huomiota herättämättä. Merkittäväksi työvälineeksi osoittautui myös oppilaiden kehonkielen (ilmeiden ja eleiden) lukeminen ja tulkinta. Puheviestinnän ollessa niukkaa opettajat hyödynsivät oppilaan kehonkieltä kuuntelemisessa, ohjaamisessa ja opettamisessa.

Ujon erilaisuus sekä murrosikäisten taipumus vieroksua toisenlaisuutta vaativat opettajalta valppautta. Opettajat kertoivat ainekohtaisista säännöistään, opetusrutiineistaan ja haasteita ennakoivasta opetuksen suunnittelustaan työrauhan rakentamisessa ja ujon oppilaan suojelemisessa. Opettajat myös pohjustivat kohtaamistilanteita muodostamalla itsestään helposti lähestyttävää kuvaa. Kiusaamista ennaltaehkäisevää on esimerkiksi luottamuksen ja toimivan pedagogisen suhteen rakentaminen ujoon nuoreen ajoissa, sillä ujo oppilas harvoin ottaa itse kontaktia opettajaan.

Jos koulun normit tai käytänteet eivät tukeneet ujoa oppilasta, opettajat päätyivät henkilökohtaisiin ja jopa koulun sääntöjen vastaisiin moraaliratkaisuihin ujon oppilaan parhaaksi saavuttaakseen opetus- ja kasvatustavoitteensa. Esimerkkinä tällaisesta oli antaa joukkoruokailua pelkäävän ujon oppilaan syödä koululounaansa luokassa. Koulun sääntöjen ja normien ohittamisesta (ujon) oppilaan parhaaksi on hyvin vähän mainintoja kasvatus -ja didaktiikkakirjallisuudessa.

Aineenopettajien ryhmähaastattelun tulokset osoittavat ujojen oppilaiden tunnistamisen toisten joukosta olevan merkittävää. Temperamenttitietoisuus voi kehittää opettajan kykyä tunnistaa ujoutta ja ohjata oppilaita sekä opettajaa sallimaan erilaisuutta. Tällainen tukee opiskelua ja hyvinvointia koulussa. Tutkimukseni tulokset viittaavat myös oppilaiden vuorovaikutustaitojen kehittämistarpeeseen, sillä viime syksynä voimaan astuneessa uudessa opetussuunnitelmassa jokainen oppilas nähdään aktiivisena toimijana koulutehtävissä. Käytännössä tämä tarkoittaa yhä kasvavaa ryhmätyöskentelyn ja vuorovaikutuksen osuutta myös muissa aineissa kuin taito- ja taideaineissa. Muuttuvassa ajassamme soisi jokaisen suomalaisen peruskoulun arvojen, normien ja eettisen ilmapiirin kannattelevan eniten tukea tarvitsevia oppilaita.

Lähde:
Kukkoaho, S. (2017). Näkymätöntä näkyväksi. Ujon oppilaan kohtaaminen yläkoulussa.
Kasvatustieteellisiä tutkimuksia 8. Helsinki: Helsingin yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta.

Teksti: Silja Kukkoaho

Jaa somessa.

Jätä vastaus